EU Suurlähettiläs Jari Vilen: Elämme epävarmuuden aikaa

11.03.2017

Rovaniemellä 11.3.2017 vietettiin Sinivalkoisissa Suomi 100v. merkeissä.
Kj.pj. Jari Nykänen, vpj. Taina Torvela johdolla keskustelemassa maamme itsenäisyyden merkityksestä, Rovaniemen ja EUn tulevaisuuden näkymistä.

Puhumassa EU-suurlähettiläs Jari Vilén, kaupunginvaltuuston pj Heikki Autto Rovaniemi 2025, ja kansanedustaja Mari-Leena Talvitie,tulevaisuuden kunnista.

 

Jari Vilen ja Junker

EU-suurlähettiläs Jari Vilen:

 Jos tämän päivän maailmaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, siihen parhaiten sopiva sana olisi epävarmuus. Elämme epävarmuuden aikaa siitä, millaista Yhdysvaltain uuden hallinnon ulkopolitiikka tulee käytännössä olemaan ja mitkä Venäjän todelliset tarkoitusperät ovat. Epävarmuus vallitsee myös siinä, mitä meidän Euroopassamme lähikuukausien aikana tulee tapahtumaan niin Ranskan, Hollannin kuin Saksankin vaaleissa. Olemme epävarmoja myös siitä, mitä kasvavasta populismista ja epäluottamuksesta koko poliittista järjestelmää kohtaan meille seuraa.

 

Suomen rooli tässä yhtälössä on pyrkiä turvaamaan oma asemansa kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja muutoksissa, jotka meitä koskettavat. Meidän tulee tehdä tämä yhteistyössä liittolaistemme kanssa tukeutuen EU-jäsenyytemme antamaan arvopohjaan, sekä toimimalla tavalla, joka lisää meidän kansallista yhtenäisyyttämme.

 

Jos katsoo sitä murrosta, mikä nyt on käynnistynyt, ja jossa ehkä näkyvin esimerkki on juuri Yhdysvaltain vaalitulos, meidän poliitikkojen on syytä katsoa peiliin ja kysyä, missä vaiheessa yhteys poliittisten päättäjien ja kansalaisten syvimpien tuntojen kesken katkesi. Presidentti Donald Trump voitti vaalit demokraattisen prosessin seurauksena, ja hänellä on nyt kansalaisten antama valtakirja politiikkansa toteuttamiseen niiden valtaoikeuksien puitteissa, joita Yhdysvaltain lainsäädäntö hänelle antaa ja miten se samalla myös häntä rajoittaa.

 

Minusta meidän suomalaisten ei ole syytä toimia oppimestareina siinä, miten yhdysvaltalaisten tulisi omat asiansa hoitaa. Sen sijaan meidän on käytävä vuoropuhelua yhdysvaltalaisten päättäjien kanssa avoimesti, rakentavasti ja samalla omia arvojamme puolustaen ja niitä korostaen. Liittokansleri Angela Merkel on tuonut selkeästi esille ne lähtökohdat, joiden perusteella Euroopan pitää tätä vuoropuhelua Yhdysvaltojen kanssa käydä, ja mielestäni nämä lähtökohdat sopivat myös täysin Suomen ja Yhdysvaltain tulevalle yhteistyölle. Merkel totesi onnitteluviestissään presidentti Trumpille, että meitä eurooppalaisia ja amerikkalaisia yhdistää demokraattiset arvot, vapaus, lainkuuliaisuus ja ihmisarvon kunnioitus riippumatta siitä, mikä on etninen taustamme, ihonvärimme, uskontomme, sukupuolemme, seksuaalinen suuntautuneisuutemme, tai poliittinen kantamme. Nämä ovat ne lähtökohdat, joita myös Suomen on syytä noudattaa tulevassa yhteistyössä presidentti Trumpin hallinnon kanssa.

 

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk toisti osaltaan nämä kannat hänen tavatessaan Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pencen Brysselissä muistuttamalla, että läntisen maailman yhteinen etu on kansainväliseen lainsäädäntöön ja sopimuksiin perustuva turvajärjestelmä. Varapresidentti Pencen viesti oli myös selkeä. Hän vakuutti Yhdysvaltain jatkuvaa yhteistyötä EU:n kanssa ja mikä kiinnostavinta, myös hän korosti EU:n ja Yhdysvaltain yhteisiä arvoja.

 

 

Aika näyttää, mikä tulee olemaan Yhdysvaltain ulkopolitiikan todellinen sisältö, mutta uskallan kuitenkin ennustaa, että edes suurvallan ulkopolitiikan muutokset eivät ole mannerlaattoja liikuttavia, vaan ne edustavat jatkuvuutta ja ennakoitavuutta.

 

Aika näyttää, mikä tulee olemaan Yhdysvaltain ulkopolitiikan todellinen sisältö, mutta uskallan kuitenkin ennustaa, että edes suurvallan ulkopolitiikan muutokset eivät ole mannerlaattoja liikuttavia, vaan ne edustavat jatkuvuutta ja ennakoitavuutta. Uskon ja luotan siihen, että Yhdysvaltojen sitoutuneisuus Euroopan puolustamiseen säilyy ja pidän oikeutettuna sitä, että Yhdysvallat on kiinnostunut myös meidän eurooppalaisten omasta osuudestamme oman turvallisuutemme puolustamisessa. Presidentti Tuskin ja varapresidentti Pencen viestit Naton merkityksestä ja tulevaisuudesta olivat tämän suhteen  korostetun yhteneviä. On helppo ennustaa, että tulemme hyvin pian näkemään sen, kuinka yhä useamman Naton jäsenvaltion puolustusbudjetti tulee lähestymään ja saavuttamaan kahden prosentin osuuden bruttokansantuotteesta, mikä on ollut liittouman tavoitteena jo vuosikymmenien ajan.

 

Yhdysvaltain ja Venäjän välinen vuoropuhelu ei ole asia, jota meidän pitäisi vastustaa. Vuoropuhelu on aina tarpeellista eri toimijoiden kesken ja ratkaisevinta onkin se, mitä tuloksia tästä vuoropuhelusta seuraa. Jos Yhdysvaltojen ja Venäjän välisissä suhteissa nähdään lientymistä, ja jos valtiot löytävät yhteiset tavoitteet esimerkiksi terrorismin vastaisessa toiminnassa, on tämä myös Suomen ja meidän suomalaisten etu. Tämä vuoropuhelu ei kuitenkaan saa johtaa tilanteeseen, jossa maiden ja kansojen kohtalosta päätetään heidän tietämättään ja heiltä kysymättä. Myös meillä suomalaisilla on tästä kokemusta, kun ulkoministerit Molotov ja Ribbentrop vuonna 1939 päättivät Suomen kohtalosta kahden suurvallan etupiirijaossa. Meidän suomalaisten on tehtävä kaikkemme vastustaaksemme tällaista kehitystä.

 

Meidän Venäjä-suhteemme perustuu keskinäiseen kunnioitukseen, luonnolliseen kanssakäymiseen ja käytännön läheisyyteen.  Suomen ja Venäjän väliset suhteet ja niiden pohja ratkaistiin jo kesällä 1944 Tali-Ihantalan taisteluissa, kun Suomi kykeni pysäyttämään Neuvostoliiton suurhyökkäyksen ja säilyttämään sen seurauksena itsenäisyytensä.

 

Mitä tulee Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin, minusta meidän on oltava realistisia, pragmaattisia ja historiaa ymmärtäviä. Väitän, että Venäjällä ei ole yhtään parempaa naapuria kuin Suomi. Tämä siksi, että meidän Venäjä-suhteemme perustuu keskinäiseen kunnioitukseen, luonnolliseen kanssakäymiseen ja käytännön läheisyyteen.  Suomen ja Venäjän väliset suhteet ja niiden pohja ratkaistiin jo kesällä 1944 Tali-Ihantalan taisteluissa, kun Suomi kykeni pysäyttämään Neuvostoliiton suurhyökkäyksen ja säilyttämään sen seurauksena itsenäisyytensä. Tämä Tali-Ihantalan ihme kantaa yhä tänäkin päivänä hedelmää siinä, kuinka meidän suomalaisten ei ole tarvinnut kokea neuvostomiehityksen kärsimyksiä ja niiden mukanaan tuomaa traumaa. Sen seurauksena vuoropuhelumme venäläisten kanssa tapahtuu luonnollisesti erilaisista lähtökohdista kuin monen muun Itä-Euroopan maan.

 

Me Suomessa olemme tehneet sekä arvo- että turvallisuusvalintamme liittyessämme EU:n jäseneksi. Tämä näkyy myös siinä, että olemme lojaaleja EU:n yhteisen politiikan tukijoita muun muassa Venäjää koskevien pakotteiden osalta, sillä katsomme tärkeäksi puolustaa yhteisiä periaatteitamme riippumatta siitä, mikä niiden taloudellinen hinta Suomelle on ollut ja tulee olemaan.

 

EU:n onkin otettava entistä keskeisempi rooli kansainvälisessä sopimuspohjaisessa maailmanjärjestyksessä. Meidän on myös mitä ilmeisimmin otettava itsellemme keskeisempi rooli demokratian, ihmisoikeuksien ja laillisuuden edunajajana globaalisti käyttäen hyväksi kaikkia niitä välineitä, mitä EU:lla on käytettävissään esimerkin näyttämisestä meidän taloudelliseen vaikutusvaltaamme. Meidän on myös oltava sopimuspohjaisten kauppasopimusten puolustaja ja edistäjä. Väitän, että vain EU:n johdolla kauppasopimuksissa säilyy niin ympäristöulottuvuus kuin sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Jos me emme tätä tee niin hyvin nopeasti löydämme itsemme tilanteesta, jossa Kiinasta on tullut maailman suurin ja merkittävin globaalin kaupan edunvalvoja. Tämä ei ole EU:n intressien mukaista kehitystä.

 

EU-jäsenyydellämme on tänä päivänä, ja uskoakseni erityisesti tulevaisuudessa, myös yhä keskeisempi turvallisuuspoliittinen merkitys. Koko EU:n tulevaisuuden kannalta yksi keskeisimmistä kysymyksistä tuleekin olemaan EU:n kyky lisätä jäsenvaltioiden ja kansalaistensa turvallisuutta. EU:n puolustusyhteistyön vahvistaminen, jota Komissio muun muassa varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen johdolla tekee, on erityisesti meidän suomalaisten intressinä. Suomen on oltava tässä asiassa aktiivinen, aloitteellinen ja ennakkoluuloton.

 

Meidän on lisäksi perusteltua säilyttää ja ylläpitää uskottavaa puolustustamme, jota hoidamme itsenäisesti, mutta samalla kumppaneiden yhteistyöhön tukeutuen. Myös tässä yhteydessä on syytä muistaa historian meille antamat opetukset. Uskottava suomalainen puolustus on vakautta tuova elementti koko Itämeren alueella ja meidän naapurustossamme. Tämän takia myös meidän puolustuksemme täytyy kaikissa olosuhteissa sijoittaa oikein, ja se täytyy säilyttää uskottavana.

 

Hallituskokoonpanoista riippumatta Suomen ulkopolitiikan johdonmukaisena linjana on viime vuosikymmeninä ollut se, että NATO-jäsenyys säilyy meille optiona, jonka

lunastamisesta tulemme päättämään aikanaan omista lähtökohdistamme katsoen. Jos Suomi päättää käyttää NATO-optionsa, se täytyy tapahtua tilanteessa, jossa Suomen NATO-jäsenyys on osaltaan Itämeren alueen vakautta lisäävä, eikä sitä horjuttava toimenpide.

 

Naapurimaamme ovat tehneet erilaisia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, jotka pohjautuvat ennen kaikkea heidän historiallisiin kokemuksiinsa, ja näin on myös Suomen syytä tehdä. Suomen ja Ruotsin puolustuspoliittinen yhteistyö on historian perspektiivistä katsoen vuosisatainen. Tänä päivänä meidän yhteinen tilannearviomme on entistä tärkeämpi, vaikka molemmat maat luonnollisesti tekevätkin omat itsenäiset ratkaisunsa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistöä lainatakseni: Suomi harjoittaa sotilaallista yhteistyötä vain omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan käsin. Suomen tulee kehittää sotilaallista valmiutta ja yhteistoimintakykyä ei vain pidäkkeeksi ja kynnykseksi maahantulijalle, vaan myös ollakseen kiinnostava kumppani mikäli pahin toteutuisi. Tämä palvelee myös Suomen oman puolustuksen kehittämistä.

 

Kaikkein suurin turvallisuusuhka meille suomalaisille on kehitys, jossa toisen maailmansodan jälkeen rakennettua kansainvälisiin järjestöihin ja sopimuksiin perustuvaa yhteistoimintajärjestelmää murretaan askel askeleelta.

 

Se, minkä näen tällä hetkellä ehkä kaikkein suurimmaksi turvallisuusuhaksi meille suomalaisille, on kehitys, jossa toisen maailmansodan jälkeen rakennettua kansainvälisiin järjestöihin ja sopimuksiin perustuvaa yhteistoimintajärjestelmää murretaan askel askeleelta. Tämä uhka kattaa monia aspekteja aina alueellisen koskemattomuuden rikkomuksista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomioiden täytäntöönpanosta kieltäytymisiin saakka. Jos näihin yhteisiin arvoihin sitoutuminen haastetaan, ja niistä kieltäydytään, se johtaa minusta vääjäämättä tilanteeseen, jossa voimakkain, tai voimakkaimmat, sanelevat jatkossa yhteistyön ehdot.

 

Siksipä meidän suomalaisten onkin mielestäni tehtävä kaikkemme tukeaksemme niin Yhdistyneiden Kansakuntien, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjetön kuin Euroopan Neuvoston toimintaedellytyksiä. Tätä työtä meidän on tehtävä yhdessä EU-kumppaneidemme kanssa EU:n yhtenäisyyteen ja yhteiseen arvopohjaan tukeutuen. Kiusaus poimia parhaat marjat yhteisistä sitoumuksista on varmasti olemassa meillä kaikilla, mutta tätä toimintamallia on silti vastustettava. Parhaiten teemme sen toimimalla itse esimerkkinä noudattaen kirjaimellisesti omia sitoumuksiamme.

 

Toinen konkreettinen turvallisuusuhka, jonka näen Suomea kohtaavan, on populismin mukanaan tuoma arvaamattomuus ja tosiasioiden vääristely. Oxford -sanakirja valitsi viime vuonna vuoden sanaksi post-truth, joka voitaneen kääntää suomeksi: totuuden jälkeinen aika. Tämä sana, post-truth, voi muodostua symboliksi koko käynnissä olevalle vuosikymmenelle. Meidän on puolustettava arvojamme faktoilla ja meidän on löydettävä keino puhua niiden kaikkien ihmisten kanssa, jotka jostain syystä kokevat jääneensä osattomiksi siitä hyvinvoinnista, mitä olemme kyenneet yhteiskuntaamme rakentamaan.

 

Meidän tulee tehdä kaikkemme, jotta tämä vauraus jatkossa jakautuisi tasaisemmin ja kaikkia hyödyttäen. Vain se on minusta keino, jolla voimme aidosti ja kestävästi taistella valheellisia väittämiä ja niiden mukanaan tuomia uhkakuvia vastaan.  Suomen turvallisuus lähtee meistä itsestämme; halustamme huolehtia toisistamme ja kantaa vastuuta yhteisestä hyvinvoinnistamme. Se, että kahdeksan kymmenestä suomalaisesta on valmiita tarvittaessa aseellisesti puolustamaan itsenäisyyttämme, on merkki siitä, että meillä on edelleen vahvoja yhteisiä arvoja, joita meidän on vaalittava kaikin käytettävissä olevin keinoin.

 

 

← Takaisin uutisarkistoon